maanantai 21. kesäkuuta 2010

TIGI Bed Head Urban Antidotes

TIGI Bed Head tulee kokemaan suuren muutoksen. Koko sarja uusitaan vaiheittain. Monia tuotteita jää kokonaan pois, mutta niiden tilalle saadaan uusia entistä ihanampia.
Ensimmäiset uudet Bed Headit ovat Urban Antidotes shampoot ja hoidot. Saimme juuri tiedot tuotteista sekä muutamia testaukseen. Sarja on aivan uusi, sillä kun olin vapun jälkeen Nykin TIGI Akatemiassa, edes heillä ei vielä ollut tuotteita.
Kyseessä on aivan uusi hiustenhoitokonsepti. Tuotteita on kolme erilaista paria hiusten vauriotason mukaan. Ne kosteuttavat, vahvistavat ja virkistävät hiuksia, jättäen ne ylellisen pehmeiksi ja terveen tuntuisiksi.

Re-Energize -tuotteet ovat normaaleille ja kevyesti käsitellyille hiuksille. Ne kosteuttavat, mutta ovat kevyitä hennollekin hiukselle. Ne virkistävät hiuksia, antavat hyvän kiillon sekä ylläpitävät hiusten väriä. Tuoksu on ihana trooppisen raikas.

Recovery -tuotteet ovat tehokkaasti kosteuttavia ja erityisesti kuiville ja karheille hiuksille. Ne kosteuttavat hiusta syvältä jättäen sen pehmeän ja hoidetun tuntuiseksi. Hiukset on helppo selvittää ja käsitellä. Tuoksuna goji-marja ja papaija.

Resurrection -shampoo ja hoitoaine ovat sarjan hoitavimmat. Ne on tarkoitettu voimakkaasti vaurioituneille ja käsitellyille hiuksille. Ne myös suojaavat hiusta lämmöltä ja muilta vaurioilta. Tuoksuna raika papaija.

Kerron tuotteista lisää kun pääsen testaamaan niitä enemmän. TIGI Bed head Urban Antidotes tuotteet myynnissä valtuutetuissa kampaamoissa tämän kesän aikana.

Ei kommentteja: