keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Kirsi Nisonen SS2010

Kirsi Nisosen SS2010 malliston kuvat ilmestyivät jo hetki sitten. Olen ihastellut Nina Merikallion kuvaamaa kokoelmaa, jossa on tällä kertaa erilaisten pantojen lisäksi mukana myös hattuja. Kirsin upeat korsetit tulevat jäämään mittatilaustuotteiksi.
Kirsin tuotteet ovat tulleet tutuksi useiden eri lehtien sivuilta. Niitä on näkynyt myös kaikkien Suomen ykkös-fashionistojen kutreilla. Hyvä uutinen on, että nyt kokoelmasta löytyy jotain myös miehille. Malliston kipparihattu on unisex-malli, josta on saatavilla myös suurempia kokoja. Itse aion hankkia sen uudeksi talvipäähineeksi.
Kirsin asusteita on olut saatavilla jo pitkään Helsinki 10:ssä, mutta nyt myös Kirsin omasta studiosta. Studio Kirsi Nisonen palvelee Punavuoressa osoitteessa Vuorimiehenpuistikko 6 perjantaisin 10-18 ja lauantaisin 12-16.

Ei kommentteja: