tiistai 8. syyskuuta 2009

Gloria Fashion Show FW/09

Mia Friland Seppälän vetimissä
Käytiin katsomassa Gloria-lehden syksyn muotinäytös. Paikkana oli taas Korjaamo. Kuluttajille suunnattu näytös oli laaja kattaus syksyn ja talven muodista. Huomioiden tietysti Glorian lukijakunta.
Olen käynyt katsomassa Glorian massiivisia näytöksiä aiemminkin, mutta tämä oli yksi parhaista. Sinänsä showssa ei ollut mitään super-mullistavaa, mutta se oli kiinnostava ja tasapainoinen, ja jaksoi pitää yllä mielenkiinnon loppuun saakka. Kunnia erityisesti muotitoimittaja Liisa Kokolle joka oli kasannut koko spektaakkelin. Runsaasti asustettuja sisääntuloja oli kymmeniä ja show vielä vedettiin neljä kertaa päivän aikana. Päivällä kolme näytöstä yleisölle, ja illalla vielä yksi kutsuvieraille.
Näytöksessä oli teemana vuosikymmenet: 60-, 80- ja 2000-luvut. Suosikkini oli tietysti näyttävä kasari. Teemat olivat kuitenkin aika väljiä, eivätkä ne näkyneet tyyleissä kovin vahvasti.
Della Marga ja glitteriä
Näytöksessä oli taas lukuisia sisääntuloja eri brändeiltä. Osa oli luksusta kuten Della Marga ja Kaarina K, mutta mukana myös perussettiä kuten Seppälä. Ja kaikkea siltä väliltä. Seppälä itse asiassa yllätti, sillä juhlavaatteet näyttivät hyvältä kovassakin seurassa.
Nina Kurkinen esittelee Tarkiasen koruja. Kengät olivat Max Maran
Malleina olivat tutut näytöskasvot, mutta mukaan oli värvätty myös klassisia suomi-huippiksia, kuten Anne Kukkohovi ja Nina Kurkinen. Hiuksista vastasi hiussali Peilin tiimi. Yksi näytöksen kantavista voimista oli myös Pietari Kaakkomäen musiikki, joka vei hommaa eteenpäin ja nostatti tunnelmaa aina sopivissa väleissä.
Mukana myös joitakin kundeja, vaatteet Sand
Dolece&Gabbanaa Kaarina K:sta
Näytöksen loppuhuipennuksena oli tietysti iltapukuja. Kaarina K:sta oli näytillä Dolce&Gabbana:n ja Versacen unelmia. Todellinen säväyttäjä oli kuitenkin Louis Vuittonin yllätys sisääntulo. Vuitton oli lähettänyt Suomeen yhden asukokonaisuuden vain Glorian näytöstä varten. Ja sen kantoi Vuittonin näytöksessä Pariisissa kävellyt Mia Frilander. Ja puku oli tietysti uskomattoman hieno.
Räpsin kuvia sieltä täältä. Saimme loistopaikat aivan lavan päästä, mutta mallit olivat niin vikkeliä että monet kuvat menivät pieleen. Tässä kuitenkin jotain onnistuneita.

Ilta päättyi perinteisesti jatkoihin. Lämmin syyskuun ilta ja Korjaamon piha tarjosivat täydellisen idyllin. Ohjelmassa skumppaa, salaattia ja sekalaista purtavaa.
Pietari vastasi myös jatkojen musasta ja sai loppuillasta aikaan elämää tanssilattialle. Illan suurin hitti oli myös näytöksen päätösbiisi: Laura Branniganin Gloria.
Mia Vuittonin asussa, huomaa myös kengät

1 kommentti:

jasmina kirjoitti...

Hyviä kuvia! Mä olin myös katsomassa GLORIAn muotinäytöstä , mut mun ottamat kuvat onki sit vähän epäselviä. :D