tiistai 17. kesäkuuta 2008

kesäkirjasto

En oikein ikinä ennätä lukemaan mitään kunnon kirjoja talvisin. Haluaisin kyllä, mutta ei ole aikaa, eikä jaksa keskittyä. Hamstraan aina hysteerisesti kaikkia lehtiä, mutta nekin tulee lähinnä selattua läpi. Kesällä olisi nyt sitten aikaa jopa lueskella, mutta seuraava ongelma on että mitä. Tällä kertaa päätin pyytää apua, normaalin Akateemisessa haahuilun sijaan. Nokkela kustannusalalla työskentelevä ystävättäreni lupasikin jeesiä. Pyysin häntä kasaamaan sekalaisen setin kesälukemista, niin että koosteessa olisi sopivasti ajateltavaa, viihdettä ja kaikkea mitä nyt pitäisi lukea. En myöskään halunnut mitään masentavaa.
Normaalisti olen lukenut kesäisin dekkareita englanniksi, koska se on ollut hyvä tapa myös kehittää sanavarastoa. Nyt on kuitenkin välillä tuntunut että kaiken tekstaamisen ja Facebookin myötä suomenkieleni on huonontunut ihmeelliseksi tekstari-suomeksi. Siispä halusin sukkelaa lukemista suomeksi kirjoitettuna, tai hyvin käännettynä. Lajitelma vaikuttaa lupaavalta. Ja kaikkea on todellakin laidasta laitaan.
  • Sisustaja - Torgrim Eggen, Gummerus
  • Enon opetukset - Petri Tamminen, Seven
  • Tuulen Varjo - Carlos Ruiz Zafón, Loisto
  • Paratiisi on nurkan takana - Mario Vargas Llosa, Seven
  • Liha tottelee kuria - Miina Supinen, Wsoy
  • Mistään kotosin - Marjaneh Bakhtiari, Seven
  • Naisten etsivätoimisto nro 1 - Alexander McCall Smith, Loisto
  • Palele porvari ja muita kirjoituksia - Anna-Leena Härkönen, Seven
Katsotaan nyt kuinka paljon saan luettua, ekana ajattelin tarttua Sisustajaan. Sitäpaitsi se on liian painava otettavaksi matkalle mukaan.

Ei kommentteja: